Bulletiini 170224

Oi, olisipa jokanaisella kotiverstaalla mies, joka olisi varustettu mm. näiden hurmaavien ja lahjakkaiden herrojen, Eddin ja Steven tietotaidoin. Eikä haittaa vaikka siistimmissä sisätiloissa eskorteeraajana olisi joku hurmaava Daniele, suurpiirteinen maailmanmies.

KODIN TOIVEMIEHITYS

Liikkiksen kiltti Edd

Eddillä on tukka usein kuin Einsteinilla. Ja lahjatkin samaa kaliberia, ainakin autojutuissa. Edd tekee autolle ihmeitä tv:n Wheeler Dealersissa. Autoremppa näyttää niin helpolta, kun jakkari on Eddin kädessä. Ja Edd osaa selittää juttua popularisoiden, jos jotain sattuu kiinnostamaan. Eddin tallista lähtee aina EDD-ullinen ja huisin EDD-ustava fiude. Tahtoo oman Eddin!

Tiukan kiltti Steven

Steven on perfektionisti ja ihan käsittämättömän kätevä puutöissä. Steve rakensi ominkäsin perheelleen satumaisen, hengästyttävän ihanan, viktoriaanis-/ goottilaistyylisen, 3-kerroksisen kodin. Steve hoiti toimivan talon pystyyn ja Chrissie-vaimo tuunaili sillävälin kierrätystavaraa mööbleeraukseen. Tahtoo oman Stevenin!

Jos pitsihuvilagenre yhtään miellyttää, niin Stevenin ja Chrissien huvilahuvittelu on netissä katseltavissa 25.03.17 saakka Grand designs Uusi Seelanti -sarjassa: Uusgoottilainen satulinna (KLIK).

Suurpiirteinen maailmanmies Daniele Varé ja kirjallinen luottamustehtäväni

Kun olin niin iso tyttö, että osasin käyttää paperiveistä, sain avata kirjansivuja vanhemmilleni luettavaksi. Tuolloin, kovakantisia kirjoja halvemmat, paperikantiset pokkarit, toimitettiin vielä toisinaan kirjapainosta kauppaan sellaisina, että suuret arkit, joille kirjan sivut oli painettu, oli vain taiteltu ja liimattu kansiin. Lukemaan pääsi paperiveitsellä aseistettuna.

Kirjan sivuarkkien taitosreunat piti siis itse leikata auki, jotta pääsi lukemaan myös taitosten sisällä olevat sivut. Minulle oli mieluisaa askartelua pistää paperiveitsi taitosten väliin ja huolella leikata taitosta myöden sivuja auki. Oli se varmaan mieluisaa vanhemmillenikin, kun en vähään aikaan ollut äidin essunhelmoissa kärttämässä "äiti, mitä minä tekisin". Ja vanhemmat saivat uuden kirjansa lukuvalmiiksi.

Paperiveitset olivat kauniita esineitä. Usein helmiäistä, norsun- tai kilpikonnanluuta, myöhemmin bakeliittia.

Lukutikku, in memoriam

Tuli tästä keskenkaiken mieleen lukutikkukin. Minulla oli sievä punainen, plastiikkinen lukutikku, jonka päässä oli (aapis)kukko (oikeasti se oli coctailtikku). Sekin oli semmoinen pieni tavara, jonka lapsi sai nimipäivälahjaksi vaikka. Lukutikku oli tärkeä kapine lukemista opetellessa, silloin, kun alkutaival oli vähän hidasta. Lukutikun kärjellä seurattiin rivillä, sana sanalta, lukemisen liukua. Aika monta kirjaa olen muuten jo osannut lukea ihan ilman lukutikkua.

Poimin hyllystäni tähän näytille paperiveitsellä hienosti lukukuntoon valmistellun kirjan:

Sivut ovat pehmeää, paksuhkoa paperia ja paperiveitsellä avatut sivujen reunat olivat aina herttaisesti vähän repsukkaiset.

Malliksi sattui italialaisen diplomaatin, Daniele Varén, muistelmat. DV aloitti uransa lähetystöavustajana Wienissä, palveli ennen maailmansotaa ja sen aikana lähetystösihteerinä Kiinassa, oli sitten lähettiläänä Luxemburgissa ja uudelleen Kiinassa, kunnes tuli 1930-luvun alussa lähettilääksi Kööpenhaminaan. Sivut ovat täynnä pieniä tarinoita ja tapahtumia, älyä, inhimillisyyttä, laajaa maailmantuntemusta ja vastustamatonta huumoria. Apus minulle yksi Daniele!

Taidankin tehdä tuttavuutta tämän suurpiirteisen maailmanmiehen kanssa, da capo.

1940 WSOYn kirjapainossa arkeista liimakansiin niputetun "Hymyilevä diplomaatti" -kirjan ensilehdellä on alkajaisiksi paria sitaattia:

Virkistäviä joutohetkiä ystävien parissa mitä kujeellisimmalla ja leikkisimmällä tavalla!