Ihan tavalliset levitteet, tahnat ja lisät ovat kestoherkkuja leivällä ja aterialla. Mössöiksi niistä useimpia meillä ystävyydellä ja kotoisasti puhutellaan. Mössöt ovat makuisa vaihtoehto leikkeleille ja juustolle leivänpäällisinä. Ja isoäidin opein niitä on helppo tehdä. Aina jotain mössöä pitäisi jääkaapista löytyä.
Oi, olisipa jokanaisella kotiverstaalla mies, joka olisi varustettu mm. näiden hurmaavien ja lahjakkaiden herrojen, Eddin ja Steven tietotaidoin. Eikä haittaa vaikka siistimmissä sisätiloissa eskorteeraajana olisi joku hurmaava Daniele, suurpiirteinen maailmanmies.
Puikot esiin! Nyt tehdään tunikamekko ja Juhannusilta-neule. Ihan omaksi iloksi ruvetaan salaystäväksi ja tarvittaessa hammaskeijuillaan. Ja muutenvaan muistetaan olla kilttejä.
I have a dream! / Minulla on haave! Se on helpoista helpoin neulepaita. Normiskappeliakin helpompi. Yhdessä koossa kaikille. Muunneltavissa eripaksuisille langoille ja puikoille. Proton näen silmissäni ja sille on jo nimikin. Suunnitelmakin on.
Vaikka kädentyöt ovat sellaisenaankin uniikkia tavaraa, niiden nimikointi tai kuvalaputus customoi ne vielä vähän viehkommaksi tai ihan ikiomaksi. Monella käsityöharrastajallakin on oma valmistajanlappunsa. Olen minäkin tehnyt sellaisen, tämän viereisen. Mieluiten kuitenkin jollain keinoin ikiomistan työni sen käyttäjälle.
Skappelneule on pyrkinyt puikoille täällä pitkään. Jälkijunassa ollaan, muut ovat aikoja sitten jo ainakin ekan skappelinsa neuloneet. Kun vieläkään en itse ole alkuun päässyt, ajattelin hehkuttaa tyttären testaamaan skappelia sillävälin, kun pohdin mistä langoista ja kangassuikaleista oman proton skappelia neuloisin.
Valentinea! Vielä ehtii, vaikka illan hämärtyessä, tehdä huomiseksi ystävälle jotain pientä iloa. Tervehdyksen viestiin tai vaikka sydämellisen kirjanmerkin.
Taas bulletiini sälälastissa. Nyt aiheina eilinen S-siivouspäivä, eikäkun XS-siivouspäivä, Mrs Murphyn pesula ja kuvamuistelona riemukas sessio yhdestä meidän lastenkamarista.
Puikot vaihtuvat virkkuukoukkuun ja pumpulilankaan viimeistään kesän koittaessa. Virkkailu on vilpoisampaa kuin villanneulonta, ja virkkuutyö on näppärä ottaa ulos aurinkoon. Virkkailen mielelläni vähän niinkuin pitsiä, kun silloin ei koko ajan mennä sitä samaa, vaan välillä tapahtuu jotain. Moni malli maailmalta on koukullani kiikkunut, mutta mieluisin, aina vaan, on tämä sopivasti monikäyttöinen, omaan käsialaan ja tarpeeseen suunnittelemani.
Tässä kerron, että olen tehnyt lisäyksiä, päivityksiä ja täydennyksiä muutamaan aiempaan postaukseeni. Lisäksi tässä on vähän helmikuun helmiä ja irtonaista ilosilpettä, ihan muuten vaan.
Tämä Vänrikki Stoolin tarinat on tätini koulukirja. Hänelle se oli semmoinen koulussa pakkoluettava, tietenkin. Osia piti opetella ulkoakin. Ajan hammas on vähän nakertanut vuonna 1942 painetun, Paavo Cajanderin 1889 suomentaman, 42. painoksen kansia. Sivut ovat ehjät ja paikoin marginaaleissa on tätini läksymerkintöjä. Hyvin kelpaa lueskeltavaksi taas tänään. Ja ihan pakottamatta.
Kokkaileva lankoni opetti kasarin alussa minutkin tekemään voivelin. Siitä pitäen on meillä levitetty itsetehtyä, voita keijumpaa ja terveellisempää, voivelia leivän päälle. Se on tosi helppo tehdä - ja mikä mikä upeinta, tietää tasantarkkaan, mistä se on tehty.
Heittäköön ensimmäisen lautasen (OPA!) se, joka vilpittömästi väittää, ettei astiakertymiä hänen kyökissään ole. Parittomat mukit on helppo konmarittaa, mutta sitten on näitä, vaivihkaa karttuvia kertymiä. Tavaroille vaan kertyy saman sortin kollegoja, jotka auliisti ottavat osan hommista hoitaakseen.
Vierinaapurin portilla toivotetaan tulijat tervetulleiksi. Metallilangasta kaunarilla kirjoitettu teksti on jo jonkin aikaa luettuna kuulostanut jokseenkin: tervetulshh. Ihan niinkuin pihalla olisi valomerkki annettu ja väki iloisesti ihan kaffessha.
Kun kudin on aina ollut käteni ulottuvilla, olen kaikenlaisia vinkkejä ja menettelyjä tullut kokeilleeksi. Tässä kumminkin kikkakorini parhaimmistoa, muualta opittuja ja itsekehiteltyjä. Näillä ainakin meillä lanka laulaa ja puikot tanssii.
