lauantai 28. tammikuuta 2017

Sesarivaatteita kotiompelimosta

Sesari? Se oli se kasaria edeltävä vuosikymmen. Silloin kaavoja ei juuri kaivattu. Mittanauhalla vähän leikkuulinjaa kankaalle ja sitten vaan ompelemaan muutama helppo pala pukineeksi. Valmista tuli rennosti, sen kummemmin muotoilematta. Hulvattoman helppoa. 



Viereinen kuva Feminasta

Kankaat olivat kompostoituvia: villaa, viskoosia, untuvakangasta, puuvillaa, flanellia ja bourettesilkkiä. Kankaiden väliin, talvivaatteiden lämmikkeeksi, jemmattiin dacronia. Ommeltiin uusiksi filttejä, täkkejä kyökkipyyhkeitä, villapuseroita ja vaarinpaitoja. Intialaiset puuvillakankaat olivat pehmoisia, ohuenohuita tai rikkain reunusboordein kuvioituja. Kaftaani kelpasi niin leppoisaan oleiluun kuin yökerhossa bailailuunkin. Etnisyys ja folklore näkyi kankaiden kuvioinnissa ja eritoten asusteissa.

Sesarin tavallisin jokapaikan asu oli dongarit tai sammarit ja T-paita. Välillä soluttauduttiin pinkeämpiin vaatteisiin, mutta ne mukavat ja väljät oli helppo ommella itse. 

Nettiä ei ollut. Käsityö- ja aikakausilehdet tarjosivat ideoita ja ohjeita. Etenkin monipuolisesta Feminasta kertyi puuhahuoneeni seinälle ja mappeihin runsaasti tekemisen käynnistettä.

Tämän postauksen ompelumallit ja kuvitus ovat todellakin ihan aitoa sesarivintagea, kulahtaneita juttuja scannattuina leikelaareistani.


SESARIVAATTEITA



Kaftaanimekko

Ohutta vilpoisaa puuvillaa. Väljät suorakaitalehihat koottu ranteella mansettiin. Kaula-aukon viimeistelee suora kaulus ja kaula-aukon napitus hoituu solmittavin nauhoin.
Femina 

Hankin pakan lunnonvalkoista pehmeää intianpuuvillaa, josta ompelin suvun naisille tämmöisiä kesä- / nukkupaitoja / -mekkoja. Ilman kaavaa, kankaanleveyden mahdollisimman täydesti hyödyntäen.






Kaftaanimekko ja talonpoikaispaita

Valkoista kesää suorin paloin. Hiuslaskoksia ja rypyttelyä.
Femina

Kaftaani

Upeanpunakkaa intialaista puuvillaa, jossa painettu kuvio ja boordi. Suoria paloja.
Femina

Vierellä pikkukuvassa osa kotikaftaaniani, jonka ompelin intianpuuvillasta. Kaula-aukon tein olkaimista, joihin rypytin runsaat hihat. Edessä ja takana olkainten välissä neliöpala. Reunaboordi rajaili kappaleita. 








Pikkutytön essumekko

Essumekko vaan on aina niin ihana - eikö?
Femina

Olen ommellut melkoisen määrän essumekkoja. Yläoikealla tytär boordipainetusta viskoosista ommellussa ruusuisessa essumekossa.








Essumekko on kiva vaate isommillakin tytöillä. Vasemmalla Armanin essumekko ja alaoikealla mallia Muoti+kauneus kaavalehdestä.




Pikkulapsen haalari villapaidasta

Femina

Tälle hellyttävälle tyylille ei ollut nimikettä. Minä sanoin näitä vaatteita huutolaislapsi- tai ressukkaiskamppeiksi. Ja ompelin pojalleni tämmöisen lasten haalarin isän punaisesta shetlandvillapaidasta.



Filttitakki lapselle

Kiva hapsufiltti, muutama nappi ja suorakaitaleiden ompelu yhteen.
Femina





Filttitakki

Käytetään hukkapaloitta peitto, jossa on hapsut päissä. Leikataan siten, että hapsut koristavat kaulusta ja takin etureunoja. Ei nappeja. Väljässä jakkutakissa on taskut ja pussihihat.
Tunnistamaton lähde

Tein tämmöisen punaisesta skottiruutuisesta, hapsureunaisesta peitosta. Rakastin sen riekaleiksi. Taidanpa tehdä uuden, kun sopiva peitto osuu kohdalle. 





Kiinanjakku

Femina

Kiva vaate. Mitä pehmoisempi puuvilla pinnassa, sitä suloisempi päällä. Flanellikin tuntuu tässä hyvältä. Kangaskerrosten väliin tikattiin ohut dacron, jota sai metritavarana kangaskaupasta. Useimmiten kuitenkin leikkasin toppavatteisiin edullisen dacronin lakanapussipeitoista. 

Toppavaatteet täkistä

Museokadulta, Suomen Höyhenestä, hain untuvakankaisia täkkejä, joista ompelin koko perheelle tikkitakkeja, isommille takki+housut slalomkamppeita ja pienemmille haalareita. Täkkien tikatut reunat toimivat vaatteissa valmiina reunoina. Täkit olivat leveäraitaisia. Minua miellytti eniten kerman ja ruskeiden raidoitelmat. Tässä talvikävelytämme täkkejä. Minulla täkkitakki ja -housut, pojalla täkki nurinpäin, yksivärisesti hiekanruskeana, tummanruskein reunuksin.
j


Hupputakki

Yksinkertainen sivusaumaton ja kiinnikkeetön malli, jossa ihanan iso huppu ja kauniisti kaarrettu helma.
Kotiliesi


Tein tästä lyhyemmän, vuorittoman, tuulitakkikankaisen, kevyen takin, joka suojasi sateeltakin. Pyöristin reunat ja lisäsin sivusaumat, joihin upotin taskupussit.

Nukkupaita

Valkoinen nukkupaita on aina niin nätti. Spagettiolkaimet kiinni rypytettyyn kaarteeseen tai kokettiin. Ahkerat ehtivät koristaa koketin tai helman koruompelein. Alaoikealla smokkipoimutus rinnan alla.
Muoti+kauneus ja M+ 

Näitä oli helppo ja nopea tehdä. Pitkänä tai lyhyenä. Malli sopi hyvin myös hellemekoksi.




Tunikamekko

Tosi helppo. Kaksi palaa yhteen ja kaitaletta kaula-aukkoon. Tässä froteisena, mutta malli on ihan kiva kankaasta mistä hyänsä.
luultavasti Muoti+kauneus













Yhden palan leninki

Helppo ommella yhdestä kappaleesta. Ei olkasaumoja eikä hihan istutteluja. Vyötarö poimuttuu kujan kuminauhalla ja kuvan hihansuissa kumilangalla ommellut poimutelmat.
M+



Näitä mekkoja ompelin viskoosista. Hihansuupoimutelmat skippasin, pistin vain ohuen kumilangan hihansuulle kujaan ja vedin hihan ylemmäs. Ainakivat sivutaskut ompelin ja vyötärön toki kuminauhoitin.


Viskoosia ei pidä väheksyä. Se on luonnonkuitu sekin. Viskoosi on miellyttävän vilpoisa kesällä, liikkuu ja laskeutuu kauniisti. 

Ainakin pari tämmöistä viskoosimekkoa on päässyt kuvaankin, vaikkei niistä valitettavasti näy kuin häivähdys kankaan kuosia.

Luonnonvalkoisessa mekossa oli pikkuisia punaisia täplyjä (kukkia?) ja siihen ompelin kaula-aukoksi vain ison suoran napinläven. (Lapsillakin on kuvassa ompelemani vaatetus: tyttärellä lakanamekko ja pojalla sammarit ja kukkapaita, jossa lakanasta kaulus ja nappilista). Sähkönsinisessä mekossa oli upeita isoja kukkia. 

Nämäkin kelpaa aina - ainakin pikkasen päivitettynä



Valkoinen paitapusero ja kaunis hame

Arkikelpoinen valkoinen paitapusero ja intianpuuvillainen hame juhlivat pienesti kullalla vyötettynä.
Femina

Valkoinen paitapusero on yksi garderobin must-jutuista. Se on siisti kumppani lyhyille ja pitkille housuille ja hameille. Aina hyvä villaröijyn tai bleiserin kanssa tai kerrostettuna t-paidan päällä. 







Kiinalaisgenre

Tässä suloinen made-in-china, 7/8-pituinen, vaaleanpunainen leninki, tunika tai takki - tai hieno aamutakki (sanotaan kuvatekstissä). Punainen pastellina ja kirkkaana ei tuolloin ollut ihan jokanaisen asuväritelmä.
Femina

Kaikilla on varmaan jotain kiinalaisgenren vaatetta. Ainakin aamu- tai kylpytakkina jonkinsortin kimono (joka oikeasti on kimonoa yksinkertaisempi, kietaisumallinen yakutza). Minulla esim. on monta "kimonoa" ja pari silkkistä cheongsam-mekkoa (jotkut sanovat niitä shanghai-lily-mekoiksi).



Iso huppu ja telttatakki

Femina

Iso huppu suojaa ilkeässäkin säässä ja sen sisään mahtuu pipoa ja kaulaliinaa tarvittavissa määrin. Oikeastaan aika yhdentekevää millainen takki huppuun kiinnittyy, mutta minä tykkään jos takissakin on telttailutilaa. 








Säämiskämekko

Lähes pakahduin ihastuksesta nähdessäni tämän säämiskästä tehdyn inkkarimekon. Kuvan kultasandaalit ovat P. Palmrothin.
Femina

Stockalta oli turha mennä tällaista mekkoa etsimään, mutta jotain inkkarimeininkiä oli ihan pakko saada. Ompelin säämiskävuodista polvipituisen, helmasta säämiskän reunojen muodoissa hapsuilevan hameen. Reidelle muotoutui vuodista luonteva halkio, joten hameessa pystyi loikkimaan reservaatin kallioilla. Säämiskävuotien koosta kertyi hapsuja enemmän kuin kuvan sveamamman versiossa. Suvun metsämiehiltä olisin toki saanut sopivia sulkia ja höyheniäkin, mutta ne olisi aina pitänyt irroittaa, kun hameen pistää pyykkikoneeseen ja sitten taas ommella takaisin. Säämiskä oli ihana iholla ja bonuksena läpsyi rennosti kävellessä.


Pukevasti kepeän valkoista kesää

Hame ja pitkähelmainen pusero silkkijerseytä muistuttavasta viskoosista. Reunamilla pitsiä ja brodeerausta. Ja kappas vaan, taas P. Palmrothin kultasandaletit.


Femina

Pitseistä ja brodeerauksista en yleensä enemmälti piittaa, mutta ilman niitä tämä asu olisi vetelä valkoinen riepu. Kokonaisuus, hyvät suhteet ja harkitut halkiot näyttävät silmissäni kauniilta edelleen.






💓 ompelukoneeni toivottaa kaikille ystävilleen
tasasia tikkejä ja sujuvia saumoja!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti