keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sukkasillaan sopivissa suhteissa




Suhteet ne on sukallakin. Neulon kaikenkokoiset villasukat aina ihan samoin suhtein. Valitsen sukan silmukkaleveyden ja otan siitä kolmanneksen toistoluvuksi neulontaan. Kantapään neulon kaikkein helpoimpaan tapaan.

Näin neulon koko suvun sukkasilleen.


Lanka, puikot ja tukkapinnejä. 1 kerä 7 veljestä -lankaa, no 4 sukkapuikot ja purkissa kerrosmerkit.

Näillä eväin vietän nyt yhden illan telkkarin ääressä ja neulon tällä kertaa villasukat 38-39 kokoiseen jalkaan. Haluan niistä sen verran pikkuväljät, että paksut talvisukkikset mahtuu alle.


Aloitan aina samalla tavoin. Ihan sama minkä kokoiset sukat milloinkin neulon. 

Jos lanka ei ole vanha tuttu, neulon aina oikeaa testitilkun silmukkalevyden laskentaa varten.

Valitsen silmukkamäärän yleenä silmämitalla. Jos silmä pitää mykkäkoulua, mittaan jalkapöydän ympärysmitan päkiän yläpuolelta. Siitä saa hyvän viitteen. Sukan leveys on puolet ympärysmitasta.

Kun käsissäni on lanka ja siihen sopivat puikot voin neuloa sukkaa mihin kokoon hyvänsä.

Silmukoita luon aina 3:lla jaollisen määrän.
Sukan leveyttä kasvatan tai kavennan tarvittaessa 3 silmukalla, jotta kolmijako säilyy.


Tässä 38-39 koossa leveys on 3 x 7 = 21 silmukkaa. Ja silmukoita luon 2 x leveyden verran, 42 silmukkaa.


6 x 7 = 42


7 (21/3) on tällä kertaa toistoluku
Tässä koossa neulottaessa toistoluku 7 toistuu sitten kaiken aikaa. Kanta ja terä neulotaan 3 x 7:n silmukan levyisinä ja pituuden kasvatan toistoluvun (7) kerroksen sarjoina.

Jaan silmukat neljälle puikolle (10 + 11 +10 +11 = 42s) ja neulon joustinta 7 (toistoluku) kerrosta:
















Minusta sukan varren pitää ulottua kunnolla nilkan yläpuolelle. Se lämmittää enemmän ja sen voi halutessa antaa kasarityyliin poimuuntua matalammaksi. Ja neulon paljasjaloissa pidettävät sukat nilkasta kärkeen timmeiksi numeroa pienemmillä puikoilla. Jos sukat pyörivät jaloissani, siihen on oltava jokin paljon mielenkiintoisempi syy kuin liian väljät sukat.

Sitten vaan suoraa vartta 7 x 7 (toistoluku) kerrosta. Pistän pinnin merkiksi aina kun toistoluvun verran kerroksia on neulottuna. Ja kun kerrossarjoja on neulottu 7, on varsi valmis:



















Tässä on kantapään paikka.

(Nyt voisi ottaa vaikka punaista lankaa ja neuloa sillä kaksi puikollista kantapäätä odottamaan ja jatkaa sitten vaan neuloen. Ensin ne parkkilangan punaiset silmukat ja siitä vaan edelleen jalkaterä ja kärkikavennus päätökseksi. Sieltä palataan tähän kantapaikkaan, poimitaan silmukat punaiselta langalta puikoille ja neulotaan kantapää ihan samalla lailla kuin kärkikavennuskin.)

Minä neulon kuitenkin kantapään tässä ja nyt kun kerran kohdalla ollaan. Näin:



Ensin lyhennettyjä kerroksia, kunnes keskellä on 7 (toistoluku) silmukkaa ja sen kummallakin puolella 7 lyhennetyillä kerroksilla neulomatta jätettyä silmukkaa.




Sitten pidennettyjä kerroksia, kunnes kaikki kahdella puikollisella lyhennettyjen kerrosten reunasilmukat on neulottu takaisin.


Tässä kohtaa laskentatoimen assistentti suoritti varmentavan tarkistuslaskennan:


















Yli puolivälissä ensimmäistä sukkaa ollaan ja nyt on vuorossa kantapään ja kärkikavennuksen välinen jalkapöydän suora osuus.

Jalkapöytää neulotaan 5 x 7 (toistoluku) kerrosta:



















Sitten on vuorossa kärkikavennukset: joka toisella kerroksella kavennetaan 4 s/k, kunnes jäljellä on 2 x 7 (toistoluku) silmukkaa.























Minä päätän kärjen silmukoiden. Muut tavat ovat yhtä hyviä.

Siinä se on sitten ensimmäinen sukka valmiina. Vain langanpäät pitää enää päätellä.










Se tarvitsee kaverin. Toisen ihan samanmoisen:
















Se on muuten ihan totta, että Ihminen voi hyvin, kun varpailla on hyvä olo.



















PIKAMEMO SUHTEISTA


  • luodaan 6 x toistoluvun verran silmukoita (sukan leveys = 3 x toistoluvun silmukat)
  • joustin 1 x toistoluku krs
  • varsi 7 x toistoluku krs
  • kantapää lyhennetyin ja pidennetyin kerroksin 3 x toistoluku levyisenä (tai vasta viimeksi parkkilangalta poimituin silmukoin kärkikaventaen)
  • jalkapöytä 5 x toistoluku krs
  • kärkikavennus

VARIAATIOITA SOPIVILLA SUHTEILLA NEULOTUISTA VILLASUKISTA






















Vasemmalta oikealle:
  1. Varressa neulottu matkan varrella aina toistoluvun viimeinen kerros nurin. Ei tarvita tukkapinnejä kerroslaskennassa ja varsi poimuttuu matalalle nätisti.
  2. Varren sileä osuus neulottu numeroa paksummilla puikoilla pehmoisemmaksi ja mukavan löppänäiseksi kuuden toistoluvun kerrossarjan verran. Viimeisen kerrossarjan alusta otettu taas vakiopuikot neuleeseen (napakoituu ajoissa ennen kantaa).
  3. 'Harmaan varren kahden kantaa edeltävän kerrossarjan väliin on neulottu bonuksena kerrossarja joustinta (pitää sukan napakammin jalassa saapasta riisuttaessa).
  4. Pitsivartinen nukkusukka pehmeästä langasta.
Kaksin aina kaunihimpi, paras onni tulee parijonossa.

Ruusut dipattu steariiniin, ks. DIY-ohje

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti