perjantai 28. lokakuuta 2016

Tähtikirja DIY-ohje

Pikkuinen tähtikirja toivottaa hyvää joulua. Kirja on kulmasta sidottu kiinni langalla, jossa on stopparina paperihelmi. Kun kirjan avaa, se aukeaa ripustettavaksi tähdeksi! 

Tähti on vanhan mallin mukainen joulukoriste, mutta kirjaksi sidottuna se onkin yllätys. Kirjan kansi on 3,5cmx3,5cm ja tähti avattuna, sakaran kärjestä vastaiseen, n. 9 cm.




Tässä keltaisen ja punaisen tähden tarvikkeet: sakara- ja kansineliöt printattuina, liimaa, ripustuslankaa, pari helmeä ja teippiä. Kannet voi kiillottaa koulumuovilla.

Printattava aineisto molempiin tähtikirjoihin on alla, viimeisenä.



Sakaraneliöt leikattuina.




Sakaraneliöt taitellaan näin. Minulla ei ollut lähellä passelia pahvia kansien lujikkeeksi, joten leikkasin paperista 4 sakaraneliön kokoista paperineliötä ja taitoin ne neljään osaan kansikartongiksi (kuvassa oikealla ylhäällä).

Tässä kohtaa loppui kamerasta akku; pakko edetä verbaliikalla.
Taitellut sakarat kootaan pinoksi ja liimataan toisiinsa (kirjan sivustoksi), taitoksen umpinurkat samassa kulmassa, päällekkäin.

Kansikuvaprintteihin leikataan n. 1 cm saumavara. Taiteltu kansikartonki päällystetään kansiprintein, saumavarat taitetaan ja liimataan kansikartongin toiselle puolelle.

Kansikartonkien nurjalle puolelle liimataan diagonaalisti n. 60 cm ripustuslanka. Varmistin liimatun langan paikoilleen teipillä. Ks. kuva, jossa ripustuslanka on keltaisissa kansissa liimattuna. Keltaiset sakarasivut ovat vierellä pinoksi liimattuina. 

Kannet liimataan sakarapinoon etu- ja takakanneksi, niin että sulkijalankojen pitkät päät ovat sakarapinon avoimilla kulmilla.

Pujotin molempien kulmien sidontalangat paperihelmen läpi ja tein lankojen päähän pullean solmun, joka ei päästä helmeä langoista. Helmi lukitsee kirjan kiinni ja tähden auki. Paperihelmet ovat sellaiset pitkästä kolmiosta rullatut. Nämä ovat erityisen hienoja helmiä: niihin on lisätty vähän kultamaalia ja lakkaakin.

Tähtikirjat ovat valmiit:

Tähtikirjat avattuina tähdiksi:

Tähtikirjat ripustettuina tähtinä:






Tähtikirjan voi antaa ystävälle vaikka näin, käärittynä "hotapulveripakettiin".







Se mahtuu helmineen näin nätisti sakaraneliön kokoiseen kuoreen:





Kannattaa katsoa tämä, mitä parahin tähtikirjan taitteluohje!
LINKKI

Printattava aineisto
punaiseen ja keltaiseen tähtikirjaan. Klikkaa oikeaan kokoonsa, copypastaa A4n keskelle ja printtaa 1 kutakin. (Huom. Sakarasivulla 6 neliötä, yllä olevissa tähdissä niistä on käytetty vain 5, vaikka 6-sakarainen sopii kirjataähdeksi paremmin.)


Keltaiset sakarat

Punaiset sakarat

Kannet keltaiseen ja punaiseen tähtikirjaan

2 kommenttia:

  1. Näyttää hienoilta, osaisikohan sitä tuollaista tehdä. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista viikonloppua sinullekin, Mummo! Tämä pentagrammitähti on paljon helpompi tehdä kuin paperipallo 20 pyörylästä. Tässähän on vain 5 sakarapalaa (kuusisakarainenkin on nätti). Tähden voi hyvin tehdä ilman kansia: liimaa vain sakaroiden viimeinenkin väli yhteen ja pistä parsinneulalla ripustuslanka sakaran lävitse.

      Poista