perjantai 23. syyskuuta 2016

Lyhyesti sanottu ja KISS








Lyhyesti sanottu ja KISS (keep it simple (stupid)) 



Ne eivät kumpikaan ole ominaispiirteitäni. Minulla on koska vaan kamalasti juteltavaa ja asiaani liittyy yleensä rönsyilevä kehyskertomus. Rupattelu on sukujuttu ja selvästi dominantti kromosomi, joka periytyy ainakin tyttärille. Äitini puolelta perin lisävarusteeksi vikkelästi pulppuavaa karjalaisverta. Kun sukua kokoontuu saman pöydän ääreen, siinä ylläpidetään herpaantumatta samanaikaisesti useaa keskustelua ja kaikki osallistuvat ainakin välikommentein myös viereiseen pulpuntaan.


Ystävättärillänikin yleensä juttua piisaa pitkästi. Saatan pian puhelun päätyttyä saada niin piiitkän tekstarin, ettei se mahdu kerralla puhelimen näytölle. Siinä tulee vielä puhelusta rannalle ruikuttamaan jääneet jutut.

Tietenkin yritän pidättäytyä soittelemasta lapsilleni muutenvaan. Onneksi niillä on sen verran hyvä kotikasvatus, että osaavat soveliaalla frekvenssillä, oma-aloitteisesti soittaa minulle. Tyttären kanssa päivitämme kuulumiset muutaman kerran viikossa, ainakin tunnin mittaisina puheluina. Poika puhuu asiansa, eikä ehdi enempää, jollei satu olemaan poikkeuksellisen seurankipuinen.

Joskus lapseni tekevät käsillään kiihtyvää kissankehräystä vauhdittaakseen tarinani taivalta sivupoluilta päätielle. Se on hämmentävää. Ajatus alkaa kieppua sekin ja asian ytimen nappaaminen pyörivästä karusellista vaan vaikeutuu. Voi käydä niinkin, että keskipakoisuusvoima arpoo omiaan ja sinkauttaa jutusta sanottavaksi ihan väärän osion. Lapset eivät vaan aina tunnu ymmärtävän, että ilman tarjoamaani oheistietoa voi olla vaikea saada kokonaisvaltaista käsitystä asiasta.

Asia mahtuu lomakkeen kirjoituslaatikkoon tai sitten ei



Ja millä ihmeen oikeudella muuten joku taho määräilee minkä pituinen asiani on. Lomakkeissa on kirjoitusruutu. Jos kaikki ei laatikkoon mahdu, on onneksi usein lisätietotila.

Netissä on kirjoitusruutuja, joihin sallitaan kirjoitusta vain rajoitetusti. Joissain paikoissa siitä pompsahtaa tieto heti kun törmää rajaan. Mutta toisissa paikoissa taas kirjoitan, lyhyesti tietenkin, ja vasta aameneen päästessäni saan pompsin, että pitkäksi meni kumminkin.

Ihan vaan tiedoksi, että esim. pankkisiirron viesti-osio, ainakin minun pankissani, on sitä kavalaa sorttia. 

Tässä kehyskertomus:
Minulle autoasioissa riittää tieto, että autoni kulkee minne haluan ja silloin kun haluan. Lopuista autoni asioista huolehtii poikani. Äskettäin bongattiin autoni kaipaavan useita korjauksia ja huoltoja. Niin useita, että poikani stressiä helpottamaan tein hänelle jääkaapin oveen kiinnitettävän WTD-muistion, josta voi aina repäistä  lehdykän pois, kun osaprojekti on hoidettu. 
Ei kelvannut. Mielestäni kannattaa mieluummin muistilaputtaa kuin kerryttää paineita muistelemalla mitä kaikkea pitikään muistaa.

Sitten siirsin poikani tilille ennakkorahaa projektissa kertyvien laskujen katteeksi. Olin edelleen huolissani kaiken muistamisesta. Etenin siihen viitteen kirjoitteluruutuun, jota voi muuten hyvin käyttää vaikka onnitelyvärssyn kuriirina, kun pistää lahjarahan pankkisiirtona matkaan. Siihen viitelaatikkoon sitten kirjoitin sen WTD-listan. Täsmennettynä ja täydennettynä. Ja mistäs sen olisi voinut arvata, että vasta kun olin kaiken huolella muistiinkirjoittanut, pompsautti pankkikone silmilleni epäystävällisen viestin:


Ja tässä sitten se asia:
huom. pankkisiirron viiteeseen kelpuutetaan max vain 140 kirjoitusmerkkiä!

Summa summarum:
Sosiaalisuutta ei näkymäs nykyisin ollenkaan arvosteta. Sitä rajoitetaan. Ankarasti.

Entäs nämä sitten



Onko se lyhyesti sanomista, jos sanoo sen kukkasin? Ehei. Ei siinä mitkään pelkät kukkaset riitä. Kyllä saatesanoja tarvitaan. 
Teot puhuvat puolestaan. Siis niinkö? Että teot puhuvat - ja lyhyestikö?

KISSisti



Oikeasti KISS kaikessa on mielestäni todella kannatettavaa ja kiehtovaa, vaikkei sitä kodissani heti arvaisi. KISS. Yksinkertaista. Tarkoituksenmukaista. Mutta ei helppoa. Mitä yksinkertaisemmin asian pyrkii tuottamaan, sitä enemmän hallittua, oikeaa osaamista tarvitaan. Kauniisti pelkistetyssä työssä pienikin virhe on häirikkö, joka voi pilata koko homman.

Otan KISS-esimerkiksi yksinkertaisen ja tarkoituksenmukaisen esineen: perinteisen, savesta tehdyn viilikipon.
Nämä dreijaamani viilikipot eivät ole edes pikkuserkkuja oikean savenvalajan upeille esineille. 

Viilikipossa parhaimmillaan on paljosti KISSiä:

  • ikiaikainen, vuosien saatossa hyväksi havaittu muoto ei muutosta kaipaa
  • esine on käyttötarkoitukseen optimaalinen ja konstailemattoman kaunis
  • muoto toimii yhtä hyvin minkä kokoisena tahansa, S-annosastiana, M-tarjoiluastiana ja L-uunipatana
  • pinottavuus säästää tilaa
  • reunasta saa hyvän otteen, se on käteen miellyttävä ja antaa kipolle kiinteän ryhdin
  • lasittamattomia kippoja valmistuu sarjana tehokkaasti, kun savenvalaja voi pinota niitä uunin täyteen (lasite ei sulaessaan liimaa kippoja toisiinsa)
  • punasaven pinta on kaunis sellaisenaan, kiillotettuna tai mustaksi savustettuna
  • lasittamaton punasavi patinoituu kauniisti, etenkin uunipata
  • lasitepinta estää ruoan kosteuden imeytymisen saveen ja kiillottaa pinnan koreaksi
  • raita tai pari riittää koristamaan arkista esinettä
Yritin tarjota KISSisti viilikipollisen, vaikka voisin filosofoida siitä koko päivän.

Siis lyhyesti KISS, mieluummin kyllä ilman sitä viimeistä ässää




2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, hei, kiitän kivasta kommentistasi, jonka kommenttikommunikaatioharjoittelijana vahingossa deletoin. Pyydän anteeksi!

      Poista